Limonadi Elohopean laulaja-kitaristi, säveltäjä-sanoittaja Tero-Petri Suovanen kertoo, miten hän antoi pikkusormen pään valtaa yhtyelle ensimmäiseen niveleen asti ja kuinka yhtye sai näin aikaan jotain uutta; epätoivon tilalle halauksen.
Työ Limonadi Elohopean viidettä levyä varten alkoi syksyllä 2000. Edellinen ”Saippua”-levy oli julkaistu saman vuoden keväällä. Se oli suuri taidepläjäys, onnistunut suklaakakku. Nyt haaveena oli tehdä salaattia avokaadoista ja rypäleistä, rento poplevy. Tylympi kohtalo yritti laittaa ringettemailan polkupyörän pinnojen väliin. Syksyyn 2002 mennessä olimme vaihtaneet levy-yhtiötä ja keikkamyyjää. Isoin muutos tahtaui kuitenkin jäsenistössä: basistiksimme vaihtui Rapa Hynninen ja rumpukapulan käteensä nappasi Mikko Erjossaari. Muutokset eivät olleet kuitenkaan ainoa syy miksi levy myöhästyi…
Sanoituksista oli tarkoitus tehdä henkilökohtaisempia ja suorempia. ”Saippua”-levy oli masennuksen voittolevy. Kun ojasta oli noustu, niin seuraavan levyn teemojen pitäisi pysyä reunaviivan paremmalla puolella. Tekeminen kesti kauan, koska paine tehdä kerrankin oikeita sanoituksia, jollaisia muutkin tekevät, oli kova. Jossain vaiheessa piti vain hyväksyä, että nämä ovat jo oikeita sanoituksia ja niistä voi päästä eroon vain julkaisemalla ne.
Teimme reilun satsin lauluja rauhassa. Pääasiassa toin yhtyeelle kaikista kappaleista demot, jossa oli sävelet ja sovitukset valmiina. Ensimmäistä kertaa lauluja tehtiin yhteistyössä. Kitaristi Juha esitti harkkarikämpillä riffejään ja inisin päälle jotain, kunnes se muistutti laulumelodiaa. Näin tehtiin kappaleet ”Matta” ja ”Mahlainen jarruton”. Nappasin levylle mukaan myös laulun ”Ethän oo vain mun?”, jonka olin tehnyt Turun ylioppilasteatterin ”Orkesteri”-näytelmään, joka kertoo orkesterista, joka soittaa ranskalaisessa ummetussairaalassa toisen maailman sodan aikaan.
Miehistönvaihdoksista reipastuneena lastasimme peräkärryn soittimilla 4.1.2003 ja lähdimme Danil Venhon Red House Studiolle Turun Pansioon. Harjoituksissa sovittiin, että levy äänitettäisiin nopeasti kelanauhalle ja että yrittäisimme selvitä tällä kertaa ilman vierailijoita. Levyn pitäisi kuulostaa bändiltä. Usko soiton ilmeikkyyteen sellaisenaan oli kova. Periaatetta rikottiin vain kappaileissa ”Ethän” ja ”Harhaileva ajatus”, joihin Pekka Vaaherkumpu soitti trumpettia ja flyygelitorvea. Rumpali Mikko Erjossaari sai bändin huijattua soittamaan jopa livenä studiossa.
Danil Venhon (jonka menneisyyteen kuuluvat mm. bändit ”Pedofilia”, Anal Death”, ”Pain In Arse”) rento ja suora asenne lienee syy siihen miksi monet asennerokkibändit kuten Boomhauer, Sweatmaster ja Trouble Bound Gospel suosivat Red House -studiota. Pohjat äänitettiin kahdessa viikossa. Basistimme Rapa soitti niin täydellisesti, ettei soittoa korjattu kuin kerran ja silloinkin vahvistimen aiheuttaneen pärähdyksen takia. Kodikas vaivattomuus tarttui meihin. Rumpali Mikko hävisi minulle 10 euron vedon. Cream Crackereita voi syödä viisi kappaletta kahdessa minuutissa, jos haluaa.
Rumpuihin ostettiin 60-lukuhenkiset valkoiset kalvot. Hevimenneisyys jätettiin vihdoin Mynämäen työväentalolle. Särönappulaa väännettiin pienemmälle. Rankkuutta haettiin muista elementeistä. Retrohenkeä haettiin myös pelaamalla Nintendo Super Mario Bros kakkosta. Kyllä ne salakäytävät muistuivat mieleen kymmenen vuoden tauon jälkeenkin.
Kaksi laulua, ”Matta” ja ”Oranki” äänitettiin rumpujen, bassojen ja kitaroiden osalta livenä tiukan silmäpelin avulla. Rumpali Mikkokin ymmärsi lopulta miksi häntä vaadittiin äänittämään ”Ämmiin ja äijiin” ne mahtavat yläastefillit. Itse äänitin samaan lauluun XTC:n Are you Receiving me / Life begins at the hop – tyyppiset nakuttavat kitarat, mitkä jonkun mielestä kuulostivat enemmän Eppu Normaalilta. Tuottajaa, hajunsyöjää tai erotuomaria olisi tarvittu siinä vaiheessa, kun kitaristit saapuivat paikalle toisen äänittäessä ja mulkoilivat toisiaan.
Ystävien mielipiteet ennen levytystä tulivat tarpeeseen. Mm. Jarkko Martikainen ruoti ansiokkaasti sanat ja sävelet. Kritiikki oli suopeaa ja lähinnä keskittyi tapaani venyttää sanoja. Jarkko totesi myös herttaisesti demon perusteella, että jos laulan ”Uutettu”-laulun peruna suussa mutisemalla, saatan menettää yhden hohdokkaimmista sanoitushetkistäni. Päätimme kuitenkin jättää sopivan määrän kielioppia rikkovia Janos Valmus -tyyppisiä sanojen luonnottomia taivutuksia, etteivät vanhat fanit pety ja käännä selkäänsä.
Pohjien äänitysten jälkeen siirryttiin Valtone-studiolle Turun keskustaan. Timo Haanpää äänitti lämpimällä soundilla laulut, koskettimet ja puuttuvat soolontapaiset kitarat. Juha äänitti useita möyryäviä kitaroita ”Lumi ei peitä jälkiä” -kappaleeseen, joista editoitiin tietokoneella lopullinen versio. Itse olen ylpeä ebowsta (se on magneetti, jolla kitaraa voi soittaa kuin jousta), jonka äänitin ”Uutettuun” ja ”Lumi ei peitä jälkiä” -biisin välikohtaan (se ei ole urku, vaan se on ebow slidellä soitettuna jossa on phaser ja Timon hiuspanta otelaudassa) sekä kellopelistä, jonka soitin ”Mattaan”.
Soittimista eksoottisimpia oli rapiseva puinen sammakko, jota Mikko soitti ”Harhailevan ajatuksen” riffin taakse. Suurin ero soitossa edellisiin levyhin verrattuna on Mikon pokka soittaa innokkaasti impulsiivisesti. Mikon vaatimuksesta pohjia ei soitettu klikin kanssa, että musiikki hengittäisi.
Kosketinsoittaja Petteri Eeva rakensi kuuluisan piuha/remmi-hässäkkänsä ja lentävät syntetisaattorinsa studioon sekä vaati posket punaisina saada soittaa niitä vahvistimen läpi, koska tämä on kuulemma rokkibändi. Petterin julmimmat Rick Wakeman -tyyppiset moogjuoksutukset jäivät pois levyltä, sillä ”Sammakonkutua”-laulu jätettiin viime hetkellä pois, että levystä tulisi tiivis. Toivottavasti tämä progevalssi saadaan julkaistua myöhemmin jossain yhteydessä sinkulla, vaikka se on liian hyvä b-puolibiisiksi.
Miksatessa Timo Haanpää teki selkeää ja heleää ääntä. Kun työtä oli tehty melkein päivittäin kaksi kuukautta, olikin jo aika studiopsykoosin. Timo loi minulle lohtua hienoilla käsitteillä ”Terve epävire” ja ”Jokaisessa hyvässä miksauksessa kuuluu olla jokin asia pielessä.”.
Lopullisen silityksen ”Halaukselle” antoi masteroija Hannu Leiden 27.2. Seawolf studioilla, joka kompressoi musiikin kuunnellen ja jätti sen rennon kuuloiseksi.
Kannen golf-idea tuli Kung-Fu-poliisi-ystävältämme Timo Iivarilta. Timon alkuperäinen idea siitä, että kannessa ovat vain Juha ja Tero-Petri toteutui. Kantta tehdessä peli jäi kesken, mikä oli suuri pettymys Juhalle, joka oli johdossa. Kuvat kanteen otti Tatu Hiltunen. Jos olet nähnyt jossain Hawaijilla otettuja kuvia, joissa ihmiset heittelevät erilaisia tavaroita ilmaan, niin tiedä, että ne ovat Tatun ottamia. Kannen kauniiksi viimeisteli ja taittoi Viljami Kukkonen, joka on suunnitellut myös nettisivujemme lay-outin.
Kottikärryllinen kiitoksia vielä kerran kaikille levyn tekoon osallistuneille! Kiitos myös Jonne Valtoselle, joka teki ”Kesänaamaan” ja ”Orankiin” hienoja häiriöääniä. Nimesi unohtui CD-vihon kiitoslistasta. Olemme elämämme velkaa sinulle. Kiitos ja anteeksi.